perjantai 29. toukokuuta 2015

"Vauvan huone"


Vauvan huoneeksi kutsuttu huone sai uuden ilmeen. Huone oli kooltaan 3mx3m. Pieni koppi siis.


Päätettiin purkaa huone, sillä se on keittiön viereinen huone. Olohuoneen ja keittiön välissä. Huoneesta tuli meille ruokahuone. 


Seiniin uudet kipsilevyt, vanhat seinäy lasikuitutapettia.. Ja maalia...


Seinän purkua..


Lattian asennusta..


Ikkuna uusittava jossain vaiheessa..


Tyytyväinen olen kyllä. Lopputulos mielyyttää vaikkei se valmis vielä olekkaan.

Taika

Tehtiin viime viikonloppuna päiväreissu Kainuun Paltamoon. Haettiin meille toinen koira, Taika. Taika on 7 vuotias Welsh corgi.


Taika on todella kiltti. Hyvä luonteinen, mutta ahne. Tämä ahmatti söi paluu matkalla tankkauksen aikana pussillisen karjalanpiirakoita, kotona pakkasesta otetut sulamassa olleet uunilenkitjäisinä jne..


Tulee hyvin toimeen uusien "veljien" kanssa. Varsin valloittava tapaus. 


Lattian asennusta

Lattioita ollaan asenneltu ja mietitty millä lattia käsitellään. Päädyttiin sävytettyyn petsiin. Sävyksi Lumi. Oli niitä valmiita lattia vahojakin, mutta niin huonon näköiset mallipalat ettei päässeet meidän lattiaan. Tähän Lumen sävyiseen petsiin ollaan oltu oikein tyytyväisiä. Halusimme, että petsistä paistaa puun kuviot läpi.


Olohuoneen lattiasta aloitettiin. Ensin poistettiin taas se n. 3 kerrosta muovimattoja. Alle jätettiin korkkilattia eristeeksi. 


Lauta on mökkilaatua, joten niissä näkyy paljon puunkuvioita. Osa laudoista umpikieroja, jotten on saanut hakata paikoilleen tovin.


Lattioiden asennus jatkuu vielä keittiössä ja makuuhuoneessa. Aulan lattian kohtaloa ei olla vielä päätetty. Meillä olisi myös aulaan uudet laudat, mutta musta olisi jotenkin kiva säilyttää vanhat laudat. Jotain tän talon alkuperäistä. Saa nähdä kuinka käy. 


Hyvää alkanutta kesää kaikille!





perjantai 1. toukokuuta 2015

Lankkupöytä

Lattioita on tehty viimepäivinä, matot on pesty ja kasveille vaihdettu uudet mullat. Ihanaa, paljon saatu tehtyä eilen ja tänään. Eräs kauan haaveiltu asia on myös saatu tehtyä; lankkupöytä! Lankkupöytä on ollut mun haave jo jonkin aikaa. Saatiin mun isältä sen vanha ruokapöytä ja 4 tuolia. Haettiin K-raudasta 12cm leveitä lautoja, jotka kiinnitettiin pöydän vanhaan levyyn kiinni. Laudat maksoivat n. 16€. Laudat hiottiin ja petsattiin Lidlistä ostetulla puupetsillä joka maksoi n.9€. Petsi on todella riittoisaa, sillä purkilla saa tehtyä 25m2, elikkä siis hintansa väärti.




Loving it! Tuolit vielä kesken, pitää käydä hakemassa kalustemaalia. Tuolien istuin levyihin tulee myös tuo sama petsi. 


Lattia on myös aivan superkiva. Odotan malttamattomasti kun olohuoneen, ruokahuoneen ja keittiön lattiat yhdistyvät ja tilasta tulee yhteinäinen. 


Alle jätettiin vanha korkkilattia, on hyvä lämmöneriste. Aivan järkky, hyvä kun jää alle piiloon. 

Kasvien multia vaihtaessa leikkelin vanhoista muovimatoista suojat ruukkuihin ettei kissat käy ruukuissa..ei jaksa olla koko ajan siivoamassa multia lattialta..